| Pitoisuuksien
esiintyminen tuotteissa
Oulun Yliopiston kasvitieteen ja kemian laitoksissa sekä
Oulun yliopiston Kajaanin kehittämiskeskuksessa on tehty tutkimuksia Kainuussa luonnosta
kerättävien ja viljeltyjen kaupallisten yrttituotteiden sekä metsämarjojen
raskasmetallipitoisuuksista.
Erillistutkimusten lisäksi
ilman laatua ja laskeumia seuraavat säännöllisesti Ilmatieteen laitos,
Metsäntutkimuslaitos ja Kainuun ympäristökeskus. Myös osa kunnista sekä
ilmoitusvelvolliset laitokset seuraavat ilmaan joutuvia päästöjä.
Paikallisten päästöjen sekä kaukokulkeuman
vaikutuksia ympäristön tilaan seurataan myös bioindikaattoreiden avulla. Seurantaa
suorittavat suurimmat ilmapäästöjen tuottajat, Kainuun Ympäristökeskus sekä osa
Kainuun kunnista. |